Mustan julkisivun tarina.
----
Kaikki raksavieraamme törmäävät ensimmäiseksi talon mustaan julkisivuun
eivätkä ”meinaa päästä siitä yli”. Olen oikein ylpeä ja iloinen tuosta
seinästä, mutta kohta varmaan vähän huolissanikin, etteivät talon muut
mahdolliset ansiot jäisi huomiotta sen takia. Käydään läpi tämä seinäasia näin
blogin alkuun, jotta sitten voidaan katsella muutakin!
Seinä ei ole kiveä, ei metallia, eikä kaakelia, eikä puuta eikä varsinkaan muovia. Vaikka Panda on paikkakunnalla, seinä ei ole lakritsiakaan; tosin lakukioski tulee messujen ajaksi jostain syystä juuri meitä vastapäätä. - Seinän verhouksena on poltettua punaista savitiiltä, joka on puolienkopoitu eli lasitettu mustaksi. Datura-tiilet on tehty Hollannissa ja niitä myy Wienerberger, jonka mainoksesta tuote on tullut meille tutuksi. Emme ole itsekään nähneet tuollaista seinää todellisuudessa missään. Datura on oikeastaan kattotiili, vähän vain normaalia pienempi ja muodoltaan suora. (Tosin meillä päin katteet ovat useimmiten betonia, ei tiiltä.) Tiilet on ripustettu koolaukseen ja tässä pystysuorassa pinnassa ne on ollut myös tarpeen ruuvata kiinni.
Kuvassa maaliskuulta näkyy koolauslaudoitus ja tiilenpunaista leikkauspölyä.
Markku on miettinyt tiilen liitosdeteljit muihin rakenteisiin paikan päällä.
|
Asemakaavassa meidän kortteli on määritelty tummaksi. Luonnonlait ovat
vähän sellaiset, että tumma puu aurinkoisella puolella ei ole kovin
pitkäikäinen ratkaisu. Rappauksen kestosta tummana en ole nähnyt tai kuullut kokemuksia.
Me halusimme tehdä varman päälle ja siksi ajattelimme aluksi muurattua tiiliverhousta
mustana tai tumman ruskeana. Markku sitten keksi tämän ripustamisen,
teknisestikin se on luontevampi puurungon kyljessä kuin raskas muurattu
verhous. Asennuksen ajankohta oli talven kynnyksellä, muuraus olisi ollut
silloin haastavampaa kuin näiden tiilien mekaaninen kiinnitys.
Otimme tiilen mitoituksen huomioon aukkojen pystymitoissa, mutta emme
vaakamitoissa. Aukkojen reunoihin olisi olemassa päätytiiletkin. Päädyimme
kuitenkin tekemään smyygit pellistä ja puusta, jolloin vaikutelma ei ole niin
raskas ja vaakamitoitusta ei tarvitse huomioida. Nurkissa on käytetty oikean ja
vasemman puoleisia nurkkatiiliä, jotka on tehty käsin. Nurkka onkin hieman
elävämpi kuin tiilipinta muuten. Koneellisesti tehdyissä tiilissä on yllättävän
yhtenäinen laatu, kun ottaa huomioon minkälainen materiaali savi on.
Tällainen tiilipinta ei mielestäni visuaalisesti sovi minkätahansa talon
seinään. Se on ilmeeltään niin voimakas. Tuntui, että talosta pitää tehdä
normaalia veistoksellisempi. Me rohkenimme jättää räystäät pois tällä kertaa,
onhan koko seinä ikään kuin vesikattoa. Vaakakourut eli rännit tulee kyllä
alaräystäille. Sisäpihan puolella eli siellä missä oleskellaan seinän vierellä,
julkisivuverhous on puuta.
Kysymykseen tuotteen ekologisuudesta en osaa vastata pätevästi.
Ajattelen, että tiili on kestävää ja savi on luonnontuote. Pitäisi tietää mihin
sen hiilijalanjälkeä verrataan, pitäisi ymmärtää tuotantoprosessin
energiavirrat ja pitäisi selvittää mitä saven otto on paikallisesti
aiheuttanut. Toinen hankalasti annettava vastaus on ratkaisun kustannus. Meidän
tapauksessa hankinta vertautui muurattuun tiilijulkisivuun eikä tämä ainakaan
kalliimpi ollut. Asennus tehtiin pääosin omana työnä, muutama viikko siinä
meni.
Valmistajalta saa näihin asioihin täsmällisempiä vastauksia.
Olemme olleet hämmästyneitä, miten hyvän vastaanoton tämä 2000 vuotta
vanha uutuustuote on saanut näillä leveyksillä. Negatiivisin kuulemani
kommentti on toistaiseksi: ”Sehän saattaa olla ihan hyvä, kun siihen tottuu”.
Toivottavasti 150 000 messuvieraan joukosta löytyy joku toisinajattelija,
joka tulee ihan suoraan sanomaan, että seinä on ihan kamala eikä yhtään edes
erikoinen!
Hyvältä näyttää! Julkisivun verhous on kyllä todella hieno! Pidämme värisävyistä (jostakin kumman syystä :)) ja varsin mielenkiintoinen materiaali tuo datura-tiilet, pitää tutustua siihen tarkemmin sitten itse messuilla.
VastaaPoista